Variations in Human

Jukka Suhonen ja Anssi Jääskeläinen
4.– 28.7.2024
Galleria

Heinäkuun näyttely Kulturhus Björkbodan galleriassa tuo yhteen kaksi kokenutta kuvataiteilijaa Jukka Suhosen Joensuusta ja Anssi Jääskeläisen Tampereelta. Jukka Suhonen maalaa akryylimaalauksia kankaalle ja nestemäisillä tusseilla paperille sekä piirtää tussikynäpiirroksia. Teoksissa esiintyy ihminen tai vain osa figuurista, jalka, torso, pää tai kädet. Sommittelussa voi olla myös viitteitä villiin luontoon sekä ihmisen luomiin rakenteisiin maisemassa. Anssi kuvaa tekemistään seuraavasti: “Minä teen taidetta, en välttämättä siksi että aina haluaisin, en polttavasta intohimosta, vaan siksi että minun on pakko, pakko saada elämäni jotenkin valmiiksi. Sanon itselleni: pelkistä, unohda kaikki väreillä ja detaljeilla kikkailu ja keskity pelkästään siihen mikä on ilmaisusi ydin, hylkää kaikki joutava ja näytä vain ihmisyyden arin ja raain paljaus, elämä joka on riisuttu kaikista koristeistaan ja lavasteistaan ja spektaakkeleistaan, älä ”kuvaa” mitään.”

Jukka Suhonen (s.1963) on joensuulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta maalauslinjalta taidemaalariksi 1988, jonka jälkeen hän on toiminut vapaana taiteilijana. Suhonen työskenteli Joensuun taidemuseo ONNI:ssa 14 v, mitä ennen hän toimi kuvataiteen tuntiopettajana Joensuun lasten ja nuorten kuvataidekoulussa sekä Joensuun seudun kansalaisopistossa. Jukka Suhosen teoksia on Suomen valtion ja Joensuun kaupungin kokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Anssi Jääskeläinen (s. 1966) on Tamperelainen, Joensuulaislähtöinen kuvataiteilija. Hän on opiskellut Joensuun kotiteollisuuskoulussa metallisepäksi 1985 ja Kankaanpään taidekoulussa kuvataiteilijaksi 1988. Opintojen jälkeen toiminut kuvataiteilijana. Jääskeläinen on toiminut mm kuvataiteen tuntiopettajana, opetusavustajana, rakennusmiehenä, autonkuljettajana, huonekalumyyjänä, varastomiehenä jne. Jääskeläisen teoksia on mm Suomen valtion, Helsingin kaupungin, Hyvinkään kaupungin, Joensuun kaupungin, Jenni ja Antti Vihurin rahaston, Koneen säätiön kokoelmissa sekä yksityisissä taidekokoelmissa.

Taiteilijat ovat paikalla avajaisissa 4.7. klo 18-20

Lisätietoa:
Jukka Suhonen: jsuhonen@gmail.com, IG: @jukkasuhonen
Anssi Jääskeläinen: anssipoks@gmail.com, IG: @anssiermo7554

Variations in Human

Jukka Suhonen och Anssi Jääskeläinen
4.– 28.7.2024
Galleria

Juliutställningen på Kulturhus Björkboda samlar de två erfarna konstnärerna Jukka Suhonen från Joensuu och Anssi Jääskeläinen från Tammerfors. Jukka Suhonen målar akrylmålningar på duk och med flytande bläck på papper samt tecknar med tuschpenna. Verken föreställer en person eller bara en del av en figur, ett ben, en torso, ett huvud eller händer. Kompositionen kan också innehålla referenser till vild natur och människoskapade strukturer i landskapet.  Anssi beskriver sitt arbete så här: “Jag skapar konst, inte nödvändigtvis för att jag alltid vill det, inte av brinnande passion, utan för att jag måste, för att jag måste fullborda mitt liv på något sätt. Jag säger till mig själv: gör det bara, glöm alla färg- och detaljprylar och koncentrera dig enbart på det som är kärnan i ditt uttryck, överge allt som är tomt och visa bara mänsklighetens nakna ben, ett liv avklätt alla sina prydnader och skådespel, beskriv ingenting.

Jukka Suhonen (f.1963) är en bildkonstnär från Joensuu i Finland. Han utexaminerades som målare från Kankaanpää konstskola 1988 och har därefter arbetat som frilansande konstnär. Suhonen arbetade på Joensuu konstmuseum ONNI i 14 år, och innan dess var han lärare i bildkonst vid Joensuu konstskola för barn och ungdomar och vid Joensuu Regional Community College. Jukka Suhonens verk finns i finska statens och Joensuu stads samlingar samt i privata samlingar.

 

Anssi Jääskeläinen (f. 1966) är en bildkonstnär från Tammerfors.. Han utbildade sig till metallarbetare vid Joensuu skola för hemindustri 1985 och till bildkonstnär 1988 vid Kankaanpää konstskola. Efter studierna arbetade han som bildkonstnär. Jääskeläinen har arbetat som bildkonstlärare, assistent, byggnadsarbetare, chaufför, möbelförsäljare, lagerarbetare m.m. Jääskeläinens verk finns i samlingarna hos finska staten, Helsingfors stad, Hyvinge stad, Joensuu stad, Jenni och Antti Vihuris fond, Kone-stiftelsen och privata konstsamlingar.

Konstnärerna kommer att närvara vid vernissagen den 4 juli. kl 18-20

 

Mer information: 

Jukka Suhonen: jsuhonen@gmail.com, IG: @jukkasuhonen
Anssi Jääskeläinen: anssipoks@gmail.com, IG: @anssiermo7554

Ilmainen / Gratis

Avoinna Heinäkuussa / Öppet i Juli:

Ti/Tis: 11:00-17:00
Ke/Ons: 11:00-17:00
To/Tor:  11:00-17:00
Pe/Fre:  11:00-17:00
La/Lör:  11:00-15:00
Su/Sön:  11:00-17:00

tai sopimuksen mukaan: info@kubu.fi