STEVE ABENI & MIKKO PERKOLA
laulu & viola da gamba
27.9.2026 15.00
KUBU Sali
KUBUn 27.9. sunnuntaipäivän täyttää kulttuuri sen monissa muodoissaan. Uusiin näyttelyihimme pääsee tutustumaan opastetutusti 13.00 – 14.30. Kello 15.00 konsertoi salissamme Mikko Perkola ja Steve Abini heidän Korppoossa juuri työstettyä musiikkia. Päivän päätteksi, klo 17 herkutellaan kokkimme Tiinan luoman sienikattauksen merkeissä.
Steve Abeni on beniniläinen kitaristi ja laulaja, jolla on laaja ääniala ja omaleimainen sointiväri. Vuoden 2015 läpimurtonsa jälkeen hän on luonut kasvavaa kansainvälistä uraa konserttien, musiikkivideoiden ja suomalaisten muusikoiden kanssa tehtyjen yhteistyöprojektien myötä. Hänen esikoisalbuminsa julkaistiin vuonna 2021, minkä jälkeen hän on kiertänyt esiintymässä Suomessa ja Virossa.
Tenori- ja bassoviola da gambaa soittava Mikko Perkola on opiskellut alttoviulun ja viola da gamban soittoa Sibelius-Akatemiassa sekä Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa. Hänen monipuolinen musiikillinen toimintansa kattaa yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden kanssa – varhaisesta musiikista multimediaan – sekä nykymusiikin sooloesityksiä vahvistetulla viola da gamballa.
